Dave Pelzer, Pimeän poika

Äidinkielenkurssilla saimme tehtäväksi lukea kirjan, joka kertoo nuoruudesta tai seikkailusta. Valitsin Dave Pelzerin kirjoittaman Pimeän poika kirjan.

Kirja on ilmestynyt Suomenkielellä vuonna 2003. Suomenkielinen teos perustuu kolmeen englanninkieliseen alkuteokseen. ( The Child Called It, The Lost Boy, A Man Named Dave) Alkuteokset ovat julkaistu Yhdysvalloissa 1995, 1997, 1999 vuosina.

Kirjan tekstilaji on romaani.

Kirja käsittelee Palzerin kokemuksia noin neljävuotiaasta lähtien. Dave Pelzer eli hyvin onnellista elämää kahden veljensä ja täydellisten vanhempiensa kanssa. He asuivat pidetyllä alueella kahden makuuhuoneen talossa. Isä oli palomies ja äiti kotona kolmen lapsen kanssa.

Pelzerin elämä muuttui täysin noin neljävuotiaana, kurinpito muuttui rankaisemiseksi ja lopulta lähti aivan käsistä. Isä alkoi olemaan enemmän poissa kotoa, ja tällöin äiti tapasi maata päivät sohvalla ja juoda. Alkoholisoituva äiti alkoi pitämään Pelzeriä orjanaan. Rangaistukset vain pahenivat entisestään.

Koulussa huomattiin väkivallan jäljet ja koulun henkilökunta lopulta järjesti Pelzerin pois kotoaan. Tämän jälkeen Pelzer joutuu vaihtamaan aina sijaisperheestä toiseen löytääkseen lopulta kodin. Kodin löytämisen lisäksi Dave Pelzerin rankka lapsuus ja hänen kokemuksiensa takia tasapainoisen elämän löytäminen oli hankalaa.

Mielestäni kirjan alku oli parhain osa kirjassa,koska tunteet välittyivät niin suuresti. Alussa käytiin läpi Pelzerin lapsuuden kauhistuttavia kokemuksia. Alun teksti meni aina mielenkiintoisemmaksi, jännitys ja pelko nousi jatkaessaan tekstiä eteenpäin. Väkivaltaisuus, pelko, yksinäisyys sekä suru välittyivät tekstistä erittäin hyvin. Tekstiin pystyi sataprosenttisesti eläytymään.

”Äiti alkoi hiipiä minua kohti lusikka kädessään. Kun lusikasta roiskahti ammoniakkia lattialle, peräännyin kauemmaksi, kunnes pääni kolahti hellan viereiseen työpöytään. Olin lähellä nauraa mielessäni. Tässäkö kaikki? Eikö muuta? Tuotako hän nyt vain panee minut vähän nielemään?

En pelännyt. Olin liian väsynyt. En jaksanut ajatella muuta kuin että No, antaa mennä. Hoidetaan homma. Kumartuessaan äiti sanoi jälleen, että vain nopeus pelastaisi minut. Yritin ymmärtää hänen arvoituksellista puhettaan, mutta mieleni oli liian utuinen.

Avasin epäröimättä suuni, ja äiti tökkäsi kylmän lusikan syvälle kurkkuuni. Sanoin jälleen itselleni, että tämä oli aivan liian helppoa, mutta hetkeä myöhemmin en pystynyt hengittämään. Kurkkuani poltti. Horjahtelin äidin edessä, ja silmäni tuntuivat lentävän päästäni. Kaaduin kontalleni lattialle.”

Kirja eteni johdonmukaisesti sekä selkeästi. Teksi oli mielenkiintoinen sekä erittäin mieleen painuva. Pystyin eläytymään kirjaan. Tapahtumat olivat kuvattu yksityiskohtaisesti sekä tunteet tulivat hyvin esille. Alusta loppuun teksti oli tunteita herättävä. Kirja alkoi pelolla, väkivaltaisuudella sekä vihalla, tämä vaihtui helpotukseksi sekä loppua kohti surulliseksi.

Pidin siitä että kirja eteni Pelzerin lapsuudesta aikuisuuteen. Loppua kohti kirjasta sai myös hyvän opetuksen; miten ihmiset kokevat asiat, miltä ihmisestä voi tuntua huono menneisyys ja miten se voi näkyä ihmisessä ja sen käyttäytymisessä jopa koko loppu elämän. Lisäksi mielestäni tämä avaisi monien silmiä kiusaamisenkin suhteen. Asiat ei välttämättä aina ole sitä miltä vain näyttävät.