Dan Brownin Inferno

"Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina"

Luin Dan Brownin Infernon, joka julkaistiin vuonna 2013, suomenettu myös samana vuonna ja suomentajana on toiminut Jorma-Veikko Sappinen. Kirja on viimeisin osa Robert Langdon 

-kirjasarjassa.

Symbologian proffessori Robert Langdon herää firenzeläisessä sairaalassa, muistamatta mitään parista viimeisestä vuorokaudesta, mutta saa nopeasti selville, että mitä olikaan tapahtunut, oli saanut aikaan joukon aseistautuneita ja päättäväsiä takaa-ajajia hänen peräänsä. Selvittääkseen mitä oli tapahtunut, on hänellä ainoana johtolankana takkinsa vuoriin piilotettu merkillinen  esine ja ainoana apuna kylmäpäinen nuori nainen, jonka ansiosta on hän edes ylipäätään hengissä. Kaksikko selvittää yhdessä, että Dante Alighierin eeppinen runoelma, Jumalainen näytelmä on ratkaisu, ei pelkästään Robertin ahdinkoon, mutta myös koko maailmaan kohdistuneeseen uhkan torjumiseen. Pelastaakseen maailma, on heidän kuljettava läpi Helvetin yhdeksän piiriä ja lopulta kohdattava Saatana, ennen kuin pääsy paratiisiin on mahdollista.

Nautin tästä kirjasta hyvin paljon, sen arvaamattomat ja jännittävät juonenkäänteet, mielenkiintoiset hahmot, ajatuksia herättävät filosofiset kysymykset ja historiallinen tarkkuus piti käteni kirjassa kiinni, silmäni sivuissa tarrautuneena ja aivoni jatkuvassa juoksussa.

Kuten aikaisemmissakin Robert Langdon -kirjasarjan kirjoissa, keskeisenä teeman toimii kristinusko ja sen innoittamat taitelijat ja heidän uskomattomat teokset. Tällä kertaa eritoten 

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä, ja sen inspiroineet taiteilijat ja teokset. Toisena suurena teemana toimii yksi ihmiskunnan suurimmista ja ajankohtaisimmista uhista, väenpaljous.

Kirjan hahmojenkaarti oli varsin värikäs omalla tapaa. Löytyi fanaattinen antagonisti, jonka persoonan kiteytti sanonta tarkoitus pyhittää keinot, suuren militaarisen organisaation johtaja, joka uskoi vakaasti protokollan noudattamiseen ja tietysti tarinan päähenkilö, professori joka oli samaan aikaan omassa elementissään erilaisten symbolien seassa, mutta samaan aikaan erittäin kaukana siitä, kun symbolien tulkinta voi maksaa oman hengen. Mutta vaikka hahmot olivat varsin värikkäitä, eivät ne kuitenkaan luoneet kovin suurta kontrastia tosiaan kohtaan.

Jos kuvailisin juonta viivana, niin sanoisin sen menevän aikamoista siksakkia aina kirjan loppuun asti. En tarkoita sillä pelkästään kirjan huippukohtia mitkä veivät lukijan tarinankerronnalliseen paratiisiin, mutta myös niitä kohtia missä lukija teki kuvaanollisen matkan läpi helvetin yhdeksän piirin, ja tuon kuvaanollisen matkan aiheutti Brownin oudot lause- ja sanavalinnat, jatkuva asioiden toistaminen ja hänen liiallinen uppoutuminen yksityiskohtiin. Joskus juonteenkäänteen ennustaminenkin oli varsin helppoa, mikä myös vei hiukan lukuiloa pois. Onneksi noita kohtia oli varsin vähän loppujen lopuksi ja eivätkä vaikuttaneet minun lukukokemukseeni kovin dramaattisesti.

Kuten sanoin, nautin kirjasta suuresti ja suosittelen kaikkia lukemaan sitä, eritoten niitä joita kiinnostaa genrenä jännitys ja aiheena kristinuskon ja taiteen historia.

Haluan vielä mainita, että nyt kun olen lukenut Infernon, niin palan halusta lukea Danten Jumalaisen näytelmän. Olen aina halunnut lukea Jumalaisen näytelmän, mutten koskaan ole saanut kerättyä motivaatiota oikeasti sen lukemiseen, mutta luulenpa vihdoinkin etsivän kopion käsiini.

P.S Kaikki Robert Langdonin dialogia todella tapahtui Tom Hanksin äänellä päässäni.

Lopetan analyysini katsoessa taivaalla kimmeltäviin tähtiin.