Andrzej Sapkowski: Viimeinen Toivomus

<- Kirjan kansi


Geralt pelihahmona ->














Luin Andrzej Sapkowskin fantasianovellikokoelman, joka on julkaistu alunperin kirjailijan kotimaassa Puolassa nimellä Ostatnie zyczenie 1993 ja käännetty suomeksi vasta vuonna 2010.
Kirja on alunperin julkaistu ennen Noituri-saagaa ja se on koonti kirjailijan vanhoista lyhyt tarinoista koottuna yhdeksi ehyeksi kokonaisuudeksi tehtävänään kertoa mitä ennen tapahtui luultavasti.

Kirjasarjan pohjalta on tehty saman niminen videopelisarja, joista olen pelannut henkilökohtaisesti vasta kolmatta osaa. Enkä ole lukenut yhtään kirjaa aikaisemmin jotenka novellikokoelman osat ovat itselleni hiukan vieraita, mutta kehyskertomus on kutonut osat hyväksi ja selväksi kokonaisuudeksi eivätkä ne vaikuta irrallisilta. 

Kehyskertomuksessa ei oikeastaan tapahdu ennen loppua mitään merkittävää se enemmänkin on siellä kertomassa miksi novelli vaihtuu ja ruvetaan setvimään takaumien kautta miksi mitäkin on tapahtunut. Novellit pääasiassa seuraa Geraltin retkiä milloin missäkin fantasiamaailman kolkassa selvittelemässä muiden henkilöiden ongelmia erillaisten hirviöiden saralla, koska onhan hän lapsesta asti saanut rankan ja vaikean koulutuksen ja mutaatiot kyseistä Noiturin ammattia varten. Kaikki osat ovat vauhdikkaita ja tarina on kuvailtu todella tarkasti omasta mielestäni vaikakkin jättää lukijan mielikuvituksellekin tilaa.

Suosittelen lukemaan kirjan todella paljon jos haluat tutustua rikkaaseen fantasiamaailmaan ja tiedät haluavasi lukea sen jälkeen Noituri-saagan, mutta jos et ole asiasta vielä varma niin silloin varmaan kannattaa lukea Haltian verta joka aloittaa saagan. Luultavasti jos joskus itse innostun lukemaan tai pelaamaan The Witcher sarjaa enemmän ymmärrän tarinaa paljon paremmin kun olen lukenut tämän kokoelman, mikä taustoittaa sitä. Oma mielikuvitukseni auttoi minut uppoutamaan kirjan juoneen syvälle tosin olenhan lukenut paljon erillaisia fantasiatarinoita jo aikaisemminkin.

Ragnarök: Jumalten tuho

Luin A.S.Byattin Ragnarök: Jumalten tuho -nimisen kirjan ja ihan ensin pitää sanoa, että kirja ei sopinut kuin ehkä todella kaukaisesti annettuihin aiheisiin nuoruudesta ja seikkailusta. 

Kirja alkaa kertomalla, että "laihaksi lapseksi" kutsuttu englantilainen tyttö muutti maailmansodan alettua isommasta kaupungista turvallisempaan maaseutukaupunkiin kolmivuotiaana. Hänen isänsä oli lähtenyt kauas sotimaan ja hän eli äitinsä kanssa. Lapsi oppi lukemaan aikaisin, ja koko kirja kertookin enimmäkseen lapsen lukemista skandinaavilaisen mytologian tarinoista ja myyteistä. Kirjassa tuodaan ilmi kirjailijan omaa tulkintaa näistä tarinoista. Samalla kirja seuraa lapsen kasvamista ja suhtautumista siihen, että hänen isänsä ei ehkä palaa hengissä sodasta. Tämän suhteen lapsi on alusta asti epätoivoinen.

En suosittele kirjaa sellaiselle ketä ei mytologian tarinat kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, niin ennen tämän kirjan lukemista pitäisi olla jo ennestään lukenut ja ymmärtänyt skandinaavilaista mytologiaa. Itselläni oli liian vähän kokemusta ja ymmärrystä aiheesta, jonka takia lukukokemus oli sekava ja luettua oli vaikea yhdistellä järkeenkäyviksi tarinoiksi. Toisaalta oli ihan kiva arvailla mitä milläkin yritettiin kertoa kun välillä tuntui jotain ymmärtävänkin. Jollekin tämä kirja voi olla erittäin hyväkin, mutta itse olisi pitänyt vaihtaa kirja jo heti alussa ja lainata joku muu, josta olisin voinut tehdä tämän blogipostauksen paremmin ja oikeasta aiheesta.

Loppuun vielä esimerkkilainaus laihan lapsen lukemasta tarinasta havainnoillistamaan minkälaisesta sisällöstä kirjassa on kyse:
"Jumalat juhlistivat, maan, ilman, tulen, veden ja kaikkien niissä ja niillä elävien olentojen eheää yhteenkuuluvuutta. He juhlistivat sitä kuten voi odottaakin: taistellen ja huutaen. He harrastivat eräänlaista pikkulasten nahistelua, jossa kaikki lyöttäytyisivät yhteen aseetonta uhria vastaan, mutta tässä tapauksessa nahistelun kohteena oli kaunis Baldur, uhri-Baldur, joka seisoi lauhkeasti aloillaan lempeän ylpeänä haavoittumattomuudestaan. Toiset heittelivät häntä aseilla, kaikenlaisilla aseilla, kaikella millä voivat. Kepeillä, sauvoilla, kivillä, piikivisillä kirveenterillä, veitsillä, tikareilla, miekoilla, keihäillä ja lopulta jopa Thorin ukkosvasaralla, ja he katsoivat riemuissaan kun aseet kaartoivat kauniisti takaisin kuin harmittomat bumerangit ja palasivat heittäjilleen. Mitä enemmän niitä palasi, sitä enemmän he heittivät, tiuhemmin ja nopeammin. Se oli hyvä leikki. Se oli paras leikki mitä oli koskaan keksitty. Jumalat nauroivat ja hymyilivät ja heittivät heittämistään."

Harry Potter ja viisasten kivi

Harry Potter ja viisasten kivi on Harry Potter kirjasarjan ensimmäinen osa jonka on kirjoittanu J.K. Rowling. Alkuperäisteos julkaistiin vuonna 1997 .Kirjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta.

Kirja kertoo nuoresta pojasta nimeltä Harry Potter joka asui sukulaistensa Vernon ja Petunia Dursleyn luona jotka eivät hänestä oikein tykänneet ja muutenkin asuminen kyseisen perheen kanssa oli melko epämukavaa. Harryn onneksi hänen 11-vuotissyntymäpäivänään hän saa mahdollisuuden lähteä Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun ja hän saa myös tietää mitä hänelle ja hänen vanhemmilleen oikeasti tapahtui. Ennen kuin Harry edes pääsee Tylypahkaan asti hän ehtii jo tapaamaan pari uutta ystävää, Ron Weasleyn, joka tulee melko suuresta puhdasverisestä velhoperheestä jossa Ronin isoveljet ovat jokainen omalla tavallaan menestyneitä koulussa joten Ronilta monet odottavat samankaltaista menestystä ja Hermione Grangerin joka ei ole puhdasverinen noita mutta on todella älykäs eikä tykkää rikkoa sääntöjä. Hermione muutaman kerran yrittää estellä Harryn ja Ronin vaarallisia tai tyhmiä ideoita mutta päätyy sitten itsekkin poikien mukaan ja tämä kolmikko sitten sotkeutuu monenlaisiin jännittäviin ja haastaviin tilanteisiin.

Mielestäni kirja oli kiinnostavaa luettavaa ja osittain melko jännittävääkin.Pidin kirjassa eniten siitä että missään vaiheessa ei tullut tylsää kohtaa . Tarina oli mukaansa tempaava ja sitä oli mielenkiintoista seurata sekä erillaiset tilanteet ja asiat oli kuvailtu todella hyvin, esimerkiksi kun Harry ja kaverit juoksivat vahtimestaria karkuun lukittuun huoneeseen mistä he löysivät koiran jolla oli kolme päätä.

"He tuijottivat suoraan hirviömäisen koiran silmiin,koiran joka täytti kokonaan tilan katon ja lattian välissä.Sillä oli kolme päätä.Kolme paria päässä pyöriviä mielipuolisia silmiä, kolme nenää jotka nykivät ja värisivät, kolme kuolaavaa suuta joiden kellertävistä kulmahampaista roikkui iljaisia sylkinoroja"

Kokonaisuudessa kirja oli paljon parempi kuin mitä osasin odottaa ja nyt kun sain ensimmäisen osan kirjasarjasta luettua niin on melkein pakko lukea seuraavakin kirja.
Suosittelen kirjaa kaikille ketkä ovat vähänkin kiinnostuneita fantasia kirjoista tai ovat nähneet elokuvan, koska olen itse nähnyt tästä kirjasta kertovan elokuvan ja mielestäni kirja oli paljon kiinnostavampi.

Dan Brownin Inferno

"Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina"

Luin Dan Brownin Infernon, joka julkaistiin vuonna 2013, suomenettu myös samana vuonna ja suomentajana on toiminut Jorma-Veikko Sappinen. Kirja on viimeisin osa Robert Langdon 

-kirjasarjassa.

Symbologian proffessori Robert Langdon herää firenzeläisessä sairaalassa, muistamatta mitään parista viimeisestä vuorokaudesta, mutta saa nopeasti selville, että mitä olikaan tapahtunut, oli saanut aikaan joukon aseistautuneita ja päättäväsiä takaa-ajajia hänen peräänsä. Selvittääkseen mitä oli tapahtunut, on hänellä ainoana johtolankana takkinsa vuoriin piilotettu merkillinen  esine ja ainoana apuna kylmäpäinen nuori nainen, jonka ansiosta on hän edes ylipäätään hengissä. Kaksikko selvittää yhdessä, että Dante Alighierin eeppinen runoelma, Jumalainen näytelmä on ratkaisu, ei pelkästään Robertin ahdinkoon, mutta myös koko maailmaan kohdistuneeseen uhkan torjumiseen. Pelastaakseen maailma, on heidän kuljettava läpi Helvetin yhdeksän piiriä ja lopulta kohdattava Saatana, ennen kuin pääsy paratiisiin on mahdollista.

Nautin tästä kirjasta hyvin paljon, sen arvaamattomat ja jännittävät juonenkäänteet, mielenkiintoiset hahmot, ajatuksia herättävät filosofiset kysymykset ja historiallinen tarkkuus piti käteni kirjassa kiinni, silmäni sivuissa tarrautuneena ja aivoni jatkuvassa juoksussa.

Kuten aikaisemmissakin Robert Langdon -kirjasarjan kirjoissa, keskeisenä teeman toimii kristinusko ja sen innoittamat taitelijat ja heidän uskomattomat teokset. Tällä kertaa eritoten 

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä, ja sen inspiroineet taiteilijat ja teokset. Toisena suurena teemana toimii yksi ihmiskunnan suurimmista ja ajankohtaisimmista uhista, väenpaljous.

Kirjan hahmojenkaarti oli varsin värikäs omalla tapaa. Löytyi fanaattinen antagonisti, jonka persoonan kiteytti sanonta tarkoitus pyhittää keinot, suuren militaarisen organisaation johtaja, joka uskoi vakaasti protokollan noudattamiseen ja tietysti tarinan päähenkilö, professori joka oli samaan aikaan omassa elementissään erilaisten symbolien seassa, mutta samaan aikaan erittäin kaukana siitä, kun symbolien tulkinta voi maksaa oman hengen. Mutta vaikka hahmot olivat varsin värikkäitä, eivät ne kuitenkaan luoneet kovin suurta kontrastia tosiaan kohtaan.

Jos kuvailisin juonta viivana, niin sanoisin sen menevän aikamoista siksakkia aina kirjan loppuun asti. En tarkoita sillä pelkästään kirjan huippukohtia mitkä veivät lukijan tarinankerronnalliseen paratiisiin, mutta myös niitä kohtia missä lukija teki kuvaanollisen matkan läpi helvetin yhdeksän piirin, ja tuon kuvaanollisen matkan aiheutti Brownin oudot lause- ja sanavalinnat, jatkuva asioiden toistaminen ja hänen liiallinen uppoutuminen yksityiskohtiin. Joskus juonteenkäänteen ennustaminenkin oli varsin helppoa, mikä myös vei hiukan lukuiloa pois. Onneksi noita kohtia oli varsin vähän loppujen lopuksi ja eivätkä vaikuttaneet minun lukukokemukseeni kovin dramaattisesti.

Kuten sanoin, nautin kirjasta suuresti ja suosittelen kaikkia lukemaan sitä, eritoten niitä joita kiinnostaa genrenä jännitys ja aiheena kristinuskon ja taiteen historia.

Haluan vielä mainita, että nyt kun olen lukenut Infernon, niin palan halusta lukea Danten Jumalaisen näytelmän. Olen aina halunnut lukea Jumalaisen näytelmän, mutten koskaan ole saanut kerättyä motivaatiota oikeasti sen lukemiseen, mutta luulenpa vihdoinkin etsivän kopion käsiini.

P.S Kaikki Robert Langdonin dialogia todella tapahtui Tom Hanksin äänellä päässäni.

Lopetan analyysini katsoessa taivaalla kimmeltäviin tähtiin.

Camilla Läckbergin Jääprinsessa

Camilla Läckbergin 2004 vuonna ilmestynyt derkkari Jääprinsessa on tunteita herättävä mukaansa tempaava romaani. Sen tapahtumat sijoittuvat Fjällbackiin, Ruotsin länsirannikon sijaitsevaan pikkukaupunkiin. 

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava nainen nimeltä Erica, joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudelleen, kun hänen ystävänsä Alexandra löydetään kuolleena kylpyammeesta omasta lapsuudenkodistaan. Miksi kaunis Alexandra olisi halunnut tappaa itsensä. Hänellä näytti olevan kaikki mitä nainen voi toivoa: Yritys joka menestyi erittäin hyvin, rakastava puoliso, rahaa ja kaunis ulkonäkö. Olisiko kyseessä voinut olla sittenkin murha?

Talo oli tyhjä ja autio. Kylmyys tunkeutui sisään joka nurkasta. Kylpyammeeseen oli muodostunut ohut jääkerros. Iho oli alkanut muuttua aavistuksen sinertäväksi. Miehen mielestä nainen näytti prinsessalta maatessaan kylpyammeessa. Jääprinsessalta.

Vuodet olivat kuljettaneet Erican ja Alexandran erilleen. Toisesta oli tullut tukholmalainen kirjallisuuden tutkija ja toisesta göteborgilainen taidegalleristi. Erican palasi Fjällbackiin korjailemaan ja järjestelemään asioitaan vanhempiensa kuoleman jälkeen, kunnes huomaa joutuvansa murhan keskelle. Mitä tehdä?

Erica tutustuu murhan yhteydessä poliisiin nimeltä Patrick, hän on tavallinen poliisi ei kovin nerokas rikosten ratkaisija vaan oikeistaan luotettava, ahkera, sekä tunnollinen poliisi jonka Erica kokee turvalliseksi sekä vilpittömäksi. Heidän välillensä alkaa syntyä romanssi, joka on mukava sivu lisä juoneen vähitellen mutta voisko Patrickilla olla jotain tekemistä murhan kanssa? 

Myös Alexandran perheen salaisuudet alkavat paljastua pikkuhiljaa Ericalle mutta onko silloin jo liian myöhäistä perääntyä.

Mies oli äärettömän yksinäinen. Ilman naista maailma oli kylmä ja autio, eikä hänellä ollut keinoa sulattaa jäätä ympäriltään. Tuska oli tuntunut kevyemmältä kantaa silloin kun hän oli voinut jakaa sen naisen kanssa. Kun naista ei enää ollut hän tunsi kantavansa molempien tuskaa harteillaan, ja se oli enemmän kuin hän uskoi pystyvänsä jaksamaan.

Kirja on kirjoitettu ihanan arkisesti mutta silti koukuttavasti. Erica on tavallinen nainen ja Patrick normaali poliisi ei mitään sen enempää usein myös hyvin inhimillinen ja empaattinen. Kirjassa ei ole liikaa väkivaltaa tai kovin brutaaleja kohtia, enemmänkin hienovaraisuutta ja aistikkuutta. Kuitenkin kirja herättää tunteita pienillä lauseilla kirjan edetessä. Kirja osaa hyvin hämätä kuka murhaaja on, sen tajuaa vasta loppumetreillä. Se on täynnä yllätyksiä, joskus myös tuntui, että vähän liikaa yhteen kirjaan mutta muuten itse nautin erittäin paljon kirjasta, siinä on hyviä juonen käänteitä ja kirja on kiinnostava eikä jätä lukijaa kylmäksi. Suosittelisin dekkaria muillekin.

Noitalapsi riuhtaisee lukijan mukaansa seikkailuun

"Minä olen Mary. Minä olen noita".

Celia Reesin vuonna 2000 ilmestynyt romaani Noitalapsi on kirja, joka menee suoraan asiaan. Se on tarina 14-vuotiaasta Mary-tytöstä, joka joutuu pakenemaan Englannista Amerikkaan hänen isoäitinsä jouduttua 1600-luvun noitavainojen uhriksi. Jo ensimmäisillä sivuilla Mary kuitenkin autetaan pakenemaan, ja niin hän jättää taakseen kotinsa ja tutun elämänsä.

Laivamatkalla uuteen maahan Mary sulautuu vanhoilliseen, ja syvästi uskonnolliseen matkaseuraansa. Pelon ja salailun keskellä hän onnistuu kuitenkin hankkimaan puolelleen uusia ystäviä, sekä myös vaarallisia vihamiehiä. Matka on pitkä, ja vasta Amerikan rannoilla alkaa Maryn tarina todella edetä.

Kirjan, ja Maryn elämän, suurimmaksi teemaksi muodostuu tasapainoilu kahden maailman välillä. Toisaalta Mary kaipaa rauhallista ja turvallista elämää, mutta pyrkii silti toteuttamaan itseään tavoilla, joita hänen uusi yhteisönsä ei hyväksy. Hän on nuori nainen, joka kirjoittaa, ja vaeltaa metsien keskellä yrttejä ja rohtokasveja etsien. Mary on matkakumppaneidensa ja naapureidensa silmissä outo, ja siksi vaarallinen. Kulissin ylläpito osoittautuukin lopulta liian vaikeaksi jopa nokkelalle noitalapselle.

Lempiasiani Noitalapsessa onkin ehdottomasti sen päähenkilö. Kaikista koettelemuksistaan huolimatta, ja ehkä osittain niiden ansiosta, Marysta kasvaa kirjan edetessä sinnikäs ja sopeutuvainen nuori nainen, joka ei kuitenkaan milloinkaan suostu yhteiskunnan alistamaksi. Mary on "vahva naishahmo", olematta kuitenkaan stereotyyppisen täydellinen tai kova. Hänen vahvuutensa ovat moniulotteisuus ja realistisuus. Samaa ei kuitenkaan, ikävä kyllä, voida sanoa kirjan muista henkilöistä. Maryn vihamiehet esitetään läpeensä pahoina ja häikäilemättöminä, kun taas hänen ystävänsä ovat liiankin hyväksyviä ja mukautuvia. Mustavalkoinen lähestymistapa selittyy osittain sillä, että romaani on kirjoitettu Maryn päiväkirjamerkintöjen muotoon. 

Pidin kuitenkin kovasti Noitalapsesta, joskin välillä Reesin tapa kirjoittaa oli liian kuvailevaa minun makuuni. Minulle iso osa lukunautintoa on muodostaa omat näkemykseni ja mielikuvani kirjan tapahtumapaikoista, ja siinä seikkailevista henkilöistä. Tämän kirjan kohdalla se osoittautui kuitenkin hankalaksi, sillä niin moneen kysymykseen oli annettu valmis vastaus. On kuitenkin pidettävä mielessä, että Noitalapsi on nuoremmalle lukijakunnalle suunnattu tarina, ja nuortenkirjoissa kuvailevuus lienee yleistä.

Noitalapsessa oli mukana myös paljon uskontokriittisiä teemoja, mikä oli mielestäni mielenkiintoista nuorille suunnatussa tekstissä. Kirja laittoi minut ajattelemaan, ja herätti mielenkiinnon hankkia lisää tietoa noitavainoista ja luonnonuskontojen historiasta.

Ja mitä kirjan fantasiaelementtiin tulee, sen pintaa vain raapaistiin. Maryn noituus ja pakanuus oli enemmänkin hänen juurissaan ja lähtökohdissaan, sekä yhteiskunnan ennakkoasenteissa, kuin loitsimisessa ja ennustamisessa. Kirja ei oikeastaan vastaa kysymykseen, onko Mary "oikea noita", vai vain tyttö, joka on ajalleen epätavallisen rohkea ja itsenäinen.

Mitä Maryn tarinaan tulee, se ei pääty tähän kirjaan. Luettuani romaanin kannesta kanteen, etsin internetistä tietoa Celia Reesin muusta kirjallisesta tuotannosta, ja huomasin että Noitalapsi oli vuonna 2002 saanut jatko-osan. Näkijä jatkuu siitä mihin noitalapsi Maryn tarina jäi.

Kaiken kaikkiaan nautin Noitalapsen lukemisesta kovasti, ja loppua kohden tarina tiivistyi ja muuttui aina vain mielenkiintoisemmaksi. Yllä mainitsemani miinuspuolet eivät liiaksi haitanneet lukukokemustani, ja voinkin siis hyvillä mielin suositella tätä kirjaa kaikille niille, jotka eivät välttämättä kaipaa fantasiakirjallisuuteensa menninkäisiä ja yksisarvisia, vaan mystistä, maagista tunnelmaa.

Anna Jansson, Hylynryöstäjä

Anna Jansson on ruotsalainen kirjailija, teoksen alkuperäinen nimi on Inte ens det förflutna. Teos on suomennettu 2008.

Rikosromaani kertoo rikoskonstaapeli Maria Wernin vaiheista rikos maailmassa.

Rikoskomisario Maria Wernin on määrä todistaa rikosoikeudenkäynnissä Gotlannissa.Tappouhkauksen ja lapsensa kidnappaus uhkauksen saaneena Maria piileskelee Gotska Sandönin saarella. Lapset ovat isänsä kanssa turvassa. Saaressa on meneillään kuntouttavan ekologisen energiatasapainon kurssi ja Maria esiintyy kukkakauppiaana. Ensimmäisenä yönä alkaa tapahtua kummia, Eeva, kurssin järjestäjistä murhataan ja tästä alkaa tapahtumaketju johon Maria ei voi vaikuttaa.

Nälissään ja peloissaan, ilman sähköä ja matkapuhelimia värjöittelevät naiset pohtivat kuka joukosta on murhaaja. Saaresta on kerrottu pelottavia tarinoita kummittelevasta hylynryötäjän haamusta, joka vahtii aarteitaan. Kyseessä on tietysti paikallinen tarina, mutta näkivätkö naiset mustapartaisen miehen jolla oli kirves kädessä, vai oliko se hullunruohon aikaansaama harha.

“Kylmä hengitys,tuulenvire, pyyhkäisi Marian niskaa kuin tähdätyn kirveeniskun suhadus ilassa sekunttia ennen osumaa”

Kaikki muut ovat kuolleet, Maria ja Karin ovat elossa, vai ovatko?

Maria herää Visbyn sairaalan teho-osastolta. Kaikki on vähän epäselvää. Onko Karin hengissä vai kuollut? Hiljalleen kaikki alkaa selkiintyä. Marialla on aivotärähdys ja Katinkin selviää. Lapset saapuvat Marian luo……

Romani oli jännittävä. Tapahtumat vyöryivät vauhdikkaasti eteenpäin. Nimi, Hylynryöstäjä kuvaa kirjaa hyvin.